
Hei oikeesti, mulla on ongelma! Haluisin samaan aikaan että blogini kuvat olisi näitä jättejä (1000px) mutta samaan aikaan että ne olis pienempiä (700px)
Toisaalta ne pienemmät kuvat on paljon jättikuvia käytännöllisempiä, ajatellen myös tulevaisuutta ja bloggausta joka tulee jatkumaan vielä kauan. En tiedä olenko kuitenkaan valmis bloggaamaan vielä esim. vuoden tai kahden päästä näin isoilla kuvilla? Ja mulla on aina ollut sellasia pienempiä kuvia, tää isokuvavillitys on aika uus juttu. Pienemmät kuvat on tarkempia ja niissä näkyy vähemmän kohinaa, sekä mahtuvat kaikkien näytölle. Myös muiden blogeissa tykkään eniten siitä pienemmästä kuvakoosta (n. 600-700px), mutta kahdessa seuraamassani blogissa on aivan ihania jättikuvia.
MÄ EN OSAA PÄÄTTÄÄ, tää on kauheeta oikeesti ja haluisin saada sellasen lopullisen hyvän kuvakoon kaikille kuville täällä :-D Äänestystä kehiin, vai mitens?
Kriisi on ohi ja kuvat on nyt vaihdettu pienemmiksi ekaa postausta myöten!
Toisaalta ne pienemmät kuvat on paljon jättikuvia käytännöllisempiä, ajatellen myös tulevaisuutta ja bloggausta joka tulee jatkumaan vielä kauan. En tiedä olenko kuitenkaan valmis bloggaamaan vielä esim. vuoden tai kahden päästä näin isoilla kuvilla? Ja mulla on aina ollut sellasia pienempiä kuvia, tää isokuvavillitys on aika uus juttu. Pienemmät kuvat on tarkempia ja niissä näkyy vähemmän kohinaa, sekä mahtuvat kaikkien näytölle. Myös muiden blogeissa tykkään eniten siitä pienemmästä kuvakoosta (n. 600-700px), mutta kahdessa seuraamassani blogissa on aivan ihania jättikuvia.
MÄ EN OSAA PÄÄTTÄÄ, tää on kauheeta oikeesti ja haluisin saada sellasen lopullisen hyvän kuvakoon kaikille kuville täällä :-D Äänestystä kehiin, vai mitens?
Kriisi on ohi ja kuvat on nyt vaihdettu pienemmiksi ekaa postausta myöten!
Translation: do you like more these giant photos (1000px) than smaller (700px) photos? I have a problem and can't decide :-D At the same time I want to change my photos to smaller ones and keep them large ones..
49 comments:
mä ainaki tykkään noist isoist kuvist paljon enemmän (:
toi pienempi :) katse tarkentaa paremmin ja sillee :D
ISOT KUVAT EHDOTTOMASTI!
munkin mielestä noi isot on jotenki kivempii ;) Ku niitä ei niin kauheen monen blogis oo, ni olis kiva ku ees yhes blogis olis ;D
smallerrrr!!
Larger photos.
jättikuvat!
Iiiisot kuvat mun mielestä paljon kivemmat :)
isommat !
Pienemmät. Ei tarvii scrollata alaspäin yhden kuvan takia varsinkin pystykuvissa. Ja muutenkin helpompi hahmottaa pienempi.
nyt kun mun tietokonees on isompi näyttö niin nää isot näyttää tosi kivoilta:) eli isot ehdottomasti:)
Isot :)
pienemmät, sivu latautuu nopeempaa ja kuvat on tarkempia :--)
tykkään pienemmistä kuvista :) isot kuvat ei mahdu mun toisen koneen näytölle ja muutenkin sivu latautuu nopeammin :))))
isot kuvat ja hyvin vähän tekstiä TAI pienemmät kuvat ja enemmän tekstiä. mun mielestä tälläset yhdistelmät toimii parhaiten :--)
pienemmistä tykkään enemmän.
mä tykkään ehdottomasti pienemmistä enemmän, ne on jotenkin selkeempiä ja näkee koko kuvan kokonaisuudessaan paremmin yhdellä silmäyksellä :)
Mä tykkään ite isommista kuvist ja kyllä toi isompi kuva mahtuu mun läppärin näytölle kokonaa :)
nää isot kuvat on täydelliset c:
PIEENEMMÄT! Ei oo kiva selata sivuttain ku ei nää kuvaa kokonaa:( Ja ne vie vähemmän tilaa!:)
Josset sä ole valmis noin isoon etkä oo ihan varma tosta pienemmästäkään niin ota siitä väliltä joku : 3 Esim 800px vois olla kans kiva tai sitten se 900px. Mutta joo, minä tykkään tosta pienemmästä kuvasta mutta toisaalta noi isot kuavt sopisi tähän sun leveään ulkoasuun.... vaikea päätös :p
kompromissi: vaakakuvat isoiksi ja pystykuvat pienemmiksi!
millo vastauspostaus part 2?
ps pienemmät parempia
pienempi (: se on tarkempi. ja muutenki kivemman näköi näytöl <:
pienempi! mäki bloggasin ennen isoilla mutta vaihdoin aika äkkia takaisin noihin pieniin, näyttää paremmalta!
noi isot ei suostu välillä latautuun, joten pienempien kannalla ollaan! :>
Pienet, koska niitä on jotenki helpompi kattoa :D
750x500 on mun mielestä täydellinen! sillon pystykuvat on vielä hallittavissa kun ne on 750x1125 eli ei liian valtavia! :-)
pienet kuvat! just sen takia, koska nää isot on vähemmän tarkkoja eikä mahu näytölle :(
pienet tai keski isot mut ite en jaksa katella niit ihan jättiläisiä :D
joku 700pix ois musta jees:) eli pienet.
pienemmät ku ei mahu näytölle
pienet ehdottomasti!!
isommista tyksin enemmin:--)
pienet kuvat ! kivempi ko yks kuva ei täytä kokoruutua <:
peeäs, ihana blogi<3
pienemmät!
paljon tarkempia ja parempia, sivu latautuu huomattavasti nopeempaa eikä tartte rullata tota alapalkkia edestakasin että näkee koko kuvan -.-
pienemmät kuvat on parempia :) isot kuvat lataa kauan ja ei tuu kokonaan näkyviin.
pienemmät! koska mulla on miniläppäri ni on hankala kattoo isoi kuvii :-(
jos et osaa päättää laita siltä väliltä, että kuvat ois esim. 850! tai jotain sinneppäin :-)
<3 http://pruenpoire.blogspot.com/
pienemmät! mullakin on miniläppäri niin kivempi selata kuvia jotka mahtuu näytölle :D
pienemmät on kivempii :)
Nice pics!
Merry Christmas!
http://www.mysticlipstick.com
isommat on parempia! :)
I waiting for your room introduction, Answers part two, OTHER POSTS anything else plz!!! u have holiday and lot of time, right?
If I wanna know everything what u write I use google translate it's not right usually but whatever
xoxo
Miten teit ton kuvien pienennyksen? Jouduitko käymään kaikki kuvat läpi ja yksi kerrallaan, vai miten se tapahtuu??
Hei:) oisitko sä osannut auttaa blogin kanssa, kun yritän ladata uutta banneria, niin siihen tulee vain näkyviin, että olet ylittänut valokuvien lataamisrajan. Silti pystyn ladata kuvia postauksiin vielä. Entä onnistuisko sen bannerin laittamaan html-koodin kauttaa esim flickristä tai jotenkin muuten? kiitos jo etukäteen:)
ihana blogi muutenkin sulla! :)
Kiitti kaikille mielipiteistä, ne on tosi tärkeitä! Päätin nyt vaihtaa pienempiin, perusteina mm. käytännöllisyys, näyttöön mahtuvuus, parempilaatuisuus, tulevaisuus...
Sitten eka anonyymille joka kysyit kuvien pienennyksestä:
Jouduin käymään joka kuvan läpi yks kerrallaan, mutta tajusin yhen viisaan tekniikan jolla kuvat saa melko nopeasti kokoon 640px. En tiedä miten osaisin kertoa järkevästi kuinka asian tein, mutta yritän:
Kun muokkaa postausta, klikkaa kuvaa ja siihen tulee niitä pieni - suuri - erittäin suuri -vaihtoehtoja, niin klikkaa aina sitä "erittäin suuri", niin se on leveydeltä 640px. En oo ikinä ennen tajunnu että tollanen juttu vois toimia, mut nyt tajusin ja sain ihan suhteellisen nopeasti muutettua kuvakoot! Ei siis tarvinu ettiä kuvia arkistoista ja lataa uusiks Flickriin, eikä myöskään muutella html-koodeja tai mitään. Olin viiiiisas :D :D :D
Tokalle anonyymille bannerin lataamisesta:
Itse en oo ikinä ladannu banneria html-koodin kautta, oon vaan silleen normaalisti bloggerin kautta (joka sulla ei ilmeisesti nyt onnistu?) joten en osaa siinä oikein auttaa :-( Oon joskus kuullut tollasesta lataamisrajasta mut en oikeen tiedä mikä se on koska en oo ite tullut tutuksi sen kanssa! Anteeks etten osaa auttaa tässä :-(
I like the pictures size as it is now! Lovely pictures btw! I hope you had an amazing christmas!!
xx
E
byebye-blondie.blogspot.com
Ella: thanks that's so nice to hear! yes i had a very nice christmas! +i hope you also had good time!
Post a Comment